EVA K.: Olen perustanut uuden blogin

Käypä kurkkaamassa:http://artevasaani.blogspot.com/
I started a new blog: http://artevasaani.blogspot.com/

24.6.2008

EVA K.: Sateisten iltojen satoa


Vähempikin sade olisi riittänyt, mutta ehkä tämä solmioiden kanssa puuhastelu olisi silloin jäänyt vähän vähemmälle. Nyt uusia pussukoita on syntynyt pari illassa. Taisin viimeksi kirjoittaa, ettei silkin työstäminen olisi kovin vaikeata - nyt olen jo vähän eri mieltä. On se ihan tarpeeksi hankalaa, venyy ommellessa ja takkuaa paininjalan alla, silittäminenkin on työlästä. Mutta ah sitä ylellisen tuntuista pintaa, annan sittenkin kaikki oikuttelut anteeksi. Pellavan kanssa ne ovat hyvä pari joka tapauksessa. Solmioita on edelleen aika nivaska, pellavaa sen sijaan täytynee lähteä kohta hankkimaan. Onneksi korin pohjalta löytyi yllättäen vielä myös punaisia pellavatilkkuja. Eihän näihin töihin paljon materiaalia tarvita, mielikuvitusta ja kärsivällisyyttä enemmän.

Ei kommentteja: